Etusivu‎ > ‎Ajankohtaista‎ > ‎

Kerhon tilinumero muuttui

lähettänyt Tapani Kokkonen 21.9.2016 klo 5.13
Paikallisosuuspankki muutttui tavalliseksi osuuspankiksi jossa yhteydessä tilinumerotkin menivät uusiksi. Kerhon uusi tilinumero on FI10 5158 1520 0600 02. Sama numero löytyy etusivun alareunasta. Myös Ikaruksen tilinumero on vaihtunut. Tosin pankki lupasi, että tänä vuonna vanhaan numeroon tehdyt suoritukset ohjautuvat automaattisesti uudelle tilille. Silti uusi tilinumero kannattaa heti ottaa käyttöön. Tämän viestin liitetiedostona on kerhon tyhjä lomakepohja, jossa uusi tilinumero on perustiedoissakin, kun sellaiselle joskus on tarvetta.

Syysjuhlaa vietettiin hienossa joskin aika koleassa säässä. Lauantaina kentällä pörräsi kymmenen konetta. Iltajuhla ja savusauna keräsi lähinnä oman kerhon väkeä. Ilmeisesti myöhäisempi syksyinen ajankohta karsi pitkämatkalaisia lentovieraita. Sunnuntainakin kentällä riitti tohinaa ja vierailijoita piipahteli.

Koulutukset jatkuvat leppoisina syksyn iltoina ja viikonloppuina. Trikepuolella on kertauskoulutusta ja peruskoulutusta ohjelmassa lähiaikoina, tavoitteena saada valmiita yksinlentäjiä vielä syksyn mittaan valmiiksi. Ikaruskoulutuskin on edistynyt hyvin, uusia lentäjiä valmistuu hyvää vauhtia.

Suuret kiitokset syysjuhlan osallisille! Ja eikun vaan lentämään!
ĉ
Lopo16.doc
(473k)
Tapani Kokkonen,
21.9.2016 klo 5.13
Comments