Etusivu‎ > ‎Ajankohtaista‎ > ‎

Lennokkikerhon muutto

lähettänyt Tapani Kokkonen 8.9.2009 klo 9.50
Tietoon tuli, että Lapinlahden taksikoppi puretaan ihan kohtapuoliin. Elikkä yläkerran lennokkikerhotila pitää tyhjentää. Alustavast Väisäsen Jorman kanssa oli puhetta, että heiltä saa reilunkokoisen pakettiauton lainaan vaikkapa torstai-illalla tyhjennystä varten. Kerholla on lähinnä pöytiä, tuoleja ja sekalista lennokkiroinaa jonkin verran. Tila oli pieni, joten paljoa kamaa ei voi olla.
Tavarat pitänee tuoda kentälle ensialkuun. Voin sieltä sitten lajitella osan tavaroista meille säilytykseen. Kentällä pitää konttia ja yläkertaa hieman järjestellä tavaran mahtumiseksi. Hallin puolelle ei tuoda mitään.
 
Jotenka torstai iltana muun toimen ohella pieni muuttokeikka. Tervetuloa mukaan. Kokoonnutaan ensin kentälle ja sieltä sopiva porukka sitten hakureissulle.
 
Torstaina kerhoillassa viimeistellään Quantumin huolto ja jatketaan Quikin laittoa. Toivottavasti myös FIBin huolto edistyy.
Trikeopettajan palkkaamisesta käydään keskusteluja myöskin.
Comments