Etusivu‎ > ‎Uutisia‎ > ‎

Riippuliitotoiminta aloitettu Lapinlahden kentällä

lähettänyt Tapani Kokkonen 17.2.2010 klo 9.38
13.2.2010 Niina Miettinen suoritti ensimmäisen Lapinlahden lentopaikalta lennetyn riippuliitolennon. Hinaus tapahtui mönkijällä taittopyörähinauksena radalta 22.
Heikko etelätuuli vaati hinauskalustolta paljon ja hinauskorkeudet jäivät lauantaina aika mataliksi. Käytännössä hinauksesta voi lentää reilun laskukierroksen. Sunnuntaina tuuli oli hieman voimakkaampi ja tällöin saavutettiin vähän parempia hinauskorkeuksia ja kierroksessa ehti kurvailla vähän enemmän. Myöskin varjoliitimet lensivät viikonloppuna runsaasti ja näillä saavutettiin parempia korkeuksia, koska ne nousevat hitaammalla nopeudella ja vähemmällä voimalla.

Ensikokoemukset riippuliidosta ovat positiivisia, joten toimintaa pyritään kehittämään eteenpäin. Paremmissa tuuliolosuhteissa raskaammatkin lentäjät pääsevät taivaalle, vaikka nyt käytössä oleva hinuri onkin tarkalla tehon riittävyydestä. Kesällä trikehinausmahdollisuutta aletaan tutkimaan ja pyritään saamaan aikaan toimiva paketti niin kaluston kuin hinauslentäjien osalta. Samoin koulutus hinaajan ja hinattavien pätevöittämiseen.

Toiminnan virittämisessä kaikkien vanhojen riippuliitoharrastajien kokemuksesta olisi runsaasti hyötyä. Nyt toimintaan palaaminen on erityisen helppoa, koska Pimiän Hessu pätevänä kokopäiväisenä kouluttajana voi järjestää tarvittavan kertauskoulutuksen kohtuullisen nopealla aikataululla. Eväät riippuliitotoiminnan pääsystä vahvaan nostoon, ovat käsissämme. Tervetuloa nauttimaan.

Kuvia ensimmäisistä riippuliitolennoista ja muusta viikonlopun toiminasta: http://sites.google.com/a/efll.net/kotisivut/valokuvat/1322010kevyttaeilmailua

Comments